Breda/Hollanti Poni-MM 2.-6.9.2015 koe B Raskas keli verotti MM-valjakoita

Raskas keli verotti MM-valjakoita kestävyyskokeessa Bredassa, Hollannissa

Vähä-Erkkilä 24. tilalla maratonin jälkeen

Ponivaljakoiden MM-kilpailut jatkuivat Bredassa, Hollannissa lauantaina maratonilla eli kestävyyskokeella. Erittäin voimakkaat sateet ovat koetelleet kisapaikkaa ja tehneet olosuhteista raskaat. Bredassa kilpaillaan samaan aikaan ponien yksiköiden, pari- ja nelivaljakoiden maailmanmestaruuksista.

Sipoolainen Leena Vähä-Erkkilä ajoi hienon kouluosuuden poniyksiköissä torstaina, ja nousi 10. sijalle 9-vuotiaalla, suomalaissyntyisellä welshponillaan S.W. Summer's Dream Prince. Maratonosuudella valjakko oli 26:s, mikä laski yhteispisteissä kokonaissijoituksen 24. tilalle 32 lähtijän joukossa.

- Pohja petti pahasti, en ole tällaista mutaa ennen nähnyt. Pehmeissä paikoissa meiltä loppui vauhti, mutta muuten poni jaksoi erittäin hyvin. Myös rutiinin puute teknisesti erittäin haastavilla esteillä vaikutti nopeuteemme. Sikäli on hyvä mieli, että teimme kaikkemme eikä meille tullut virheitä, vaikka yksi portti ajettiin toista kautta kuin oli alun perin oli suunniteltu, Vähä-Erkkilä kertoo.

- Ensimmäisellä matkaosuudella maissipellon keskellä tuli traktori vastaan ja käytiin aika lähellä täkäläistä kanavaa, mutta onneksi päästiin jatkamaan matkaa. Poni tuli hyväkuntoisena maaliin, ja käy nyt rauhallisesti useilla kävelyillä palautumassa ennen huomista tarkkuusrataa.

Ennen sunnuntain ratkaisevaa tarkkuuskoetta poniyksiköiden kärkeen nousi maratonin kolmanneksi ajanut Saksan Fabian Gänshirt - David L. Johdossa olleet Unkarin Martin Hölle ja Apache De La Licorne ottivat maratonilla 15. tilan ja ovat nyt toisina. Kolmanneksi kiri Saksan Katja Helpertz ja Nordstern's Stoertebecker päivän kakkossijallaan. Voiton luokassa veivät Hollannin Marissa Schuiling ja Kyra.

- Hyvin raskasta oli, kymmenen ensimmäistä pystyi ajamaan hyvällä pohjalla, sen jälkeen estealueiden pohjat pettivät. Koulukokeen voittajan ja kolmosen hevoset näyttivät tosi väsyneitä viimeisillä esteillä, joukkueenjohtaja ja Vähä-Erkkilän henkilökohtainen valmentaja Ben Simonsén kertoo.

Kestävyyskoe alkoi reilun kuuden kilometrin ihanneaikareitillä, minkä jälkeen edettiin käynnissä kilometrin siirtymäosuus. Ratkaisevat virhepisteet kertyivät esteosuudesta. Siinä pujotellaan estealueilla, jotka muodostuvat mm. kivistä, puista ja muureista sekä vesiesteistä. Merkityt portit ajetaan määrätyssä järjestyksessä mahdollisimman nopeasti. Sakkopisteitä kertyy estealueella käytetystä ajasta, väärästä porttijärjestyksestä, putoavista esteen osista sekä groomin tai kuskin poistuessa vaunuista.

Kilpailupaikalle odotettiin jopa 50.000 katsojaa, mutta sadesää on verottanut myös kävijämäärää.

- Täällä on satanut kaatamalla, kaikki ajoväylät ovat mudassa, henkilö- ja hevosautoja joudutaan vetämään peltojen keskeltä paikoitusalueilta pois traktoreilla. Rataan tutustuminenkin oli haastavaa, kun polkupyörällä reiteillä oli mahdoton edetä. Tämä on ulkoilmalaji, ja kelin mukaan mennään. Järjestäjiä käy kyllä sääliksi, eihän tämä heidän vikansa ole, Vähä-Erkkilä toteaa.

2.-6.9. Valjakkoajon poniyksiköiden MM-kilpailut, Breda, Alankomaat / www.outdoorbrabant.nl

Väliaikatulos 5.9. koulu- ja kestävyyskokeen jälkeen

1) Fabian Gänshirt - David L, GER 154,94
2) Martin Hölle - Apache De La Licorne, HUN 157,55
3) Katja Helpertz - Nordstern's Stoertebecker, GER 158,94
…24) Leena Vähä-Erkkilä - S.W. Summer's Dream Prince FIN 180,54

Koko väliaikatulos koulu- ja kestävyyskokeen jälkeen: http://www.outdoorbrabant.nl/startlijsten-uitslagen/mennen/NED/BREDA.20150902.20150906/PDF/A+B.pdf

Maratonin tulos: http://www.outdoorbrabant.nl/startlijsten-uitslagen/mennen/NED/BREDA.20150902.20150906/MARATHON.htm

Tulospalvelu: http://www.outdoorbrabant.nl/programma-2015/startlijsten-uitslagen

Leena Vähä-Erkkilä

Leena Vähä-Erkkilä, s.1967, on sipoolainen opettaja. Hän edustaa Suomessa Husaariratsastajat ry:tä. Vähä-Erkkilä on ollut lajissa mukana valjakkoajon alkutaipaleelta saakka aluksi toimihenkilönä ja nyt jo vuosia kilpailijana. Ponina Vähä-Erkkilällä on Silja Vihavaisen kasvattama, Suomessa syntynyt S.W. Summer's Dream Prince ”Sami”. Se tuli Vähä-Erkkilälle kaksivuotiaana ja hän on itse kouluttanut sen kansainväliselle tasolle.

Valjakkoajon lisäksi Sami kilpailee Milja Rannan kanssa kouluratsastuksessa, jossa parhaina saavutuksina Laatuponikilpailun askellajichampion 2011, finaalipaikka kouluratsastuksen 6-vuotiaiden Championsarjassa 2012 sekä sijoituksia kansallisella tasolla. Sami tunnetaan myös Helsinki Horse Fairin kummiponina.

Valjakon parhaat saavutukset ovat SM-pronssia 2012, SM-hopeaa 2013 sekä kaudelta 2015 sijoituksia kansainvälisistä kilpailuista. Poniyksiköiden MM-kilpailut Bredassa, Hollannissa ovat valjakon ensimmäiset arvokilpailut. Vähä-Erkkilän henkilökohtainen valmentaja on Ben Simonsén ja maajoukkuevalmentaja Tomas Eriksson.

Groomit eli vaunuavustajat:

Koulu ja tarkkuus: Soila Lehmusvaara Kestävyyskoe: Lauri Vähä-Erkkilä

S.W. Summer's Dream Prince

welshponiruuna, s. 7.7.2006. Isä Delgarth Prince, emä Malog Elan, emänisä. Ebbw Victor. Kasvattaja Silja Vihavainen, omistaja Leena Vähä-Erkkilä

Lisätietoa valjakkoajosta: http://www.ratsastus.fi/lajit/valjakkoajo ja www.valjakko.net

2015/0209srlb.txt · Viimeksi muutettu: 2016/07/25 19:42 (ulkoinen muokkaus)