Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Ponien MM-kisat saatiin päätökseen

LottaTarkkuus
Lotta, Soffi ja Casper tarkkuusradan viimeisellä esteellä, sateen liukastamalla sillalla.

Tarkkuushyppy
Sillan reunassa ollut musta kumimatto tuotti monelle hevoselle ajattelemisen aihetta ja aikamoisia loikkia sen yli.

Tarkkuusgroomaus
Toisinaan groomin on työskenneltävä myös tarkkuusradalla, eikä vain istuttava hiljaa ja siististi hyvältä näyttäen. Kuvan valjakko ajoi maalilinjan ohi ja asian huomattuaan kuski teki suht tiukan käännöksen.

PeterjaTaffy
Maailmanmestarin tyylinäyte.

Sunnuntaina 22.7. Dorthealystin nurmikentällä ajettiin ratkaiseva tarkkuusosakoe. Yksiköiden aikaan satoi vettä, parien aikana satoi vähän enemmän vettä ja nelivaljakoiden aikana kaatamalla. Lotta ja Casper starttasivat ensimmäisten joukossa ja yhtä pallonpudotusta lukuun ottamatta rata oli loistava. Lopputuloksissa valjakko oli 25. Kilpailussa oli mukana valjaa 30 valjakkoa, joista 26 sai tuloksen.

Andreas Hessen valmentama Tanskan Peter Koux voitti poniyksiköiden maailmanmestaruuden ja hopealle ajoi minimaalisella 0,99 pisteen erolla voittajaan Tomas Erikssonin valmentama Ruotsin Ann-Christine Arvidsson. Pronssille ajoi Iso-Britannian Sarah Howe.

Täydelliset tulokset:
http://www.wdch-pony-07.dk/en/wdch_pony/results/

Lisää MM-juttua ja Petra Skarran Lotta-haastattelut (etusivu tai uutisarkisto):
www.ratsastus.fi

AEV

2007/ponimmsu.txt · Viimeksi muutettu: 2016/07/25 19:42 (ulkoinen muokkaus)