Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Pratoni del Vivaro 21.9.2006

Yksiköiden MM-kilpailut Italiassa polkaistiin käyntiin torstaina, kun ensimmäiset 37 valjakkoa suorittivat koulukokeen erittäin lämpimässä, pilvipoutaisessa säässä.

Luokan alkupäässä yhdeksäntenä lähtenyt Mici van Assendelftin hevosellaan Fakir teki tasaisen ja tarkan suorituksen. Valitettavasti tuomarin edessä tehtävä pitkä pysähdys pääsi kuskilta unohtumaan, mikä tarkoitti viittä ylimääräistä virhepistettä. Läpi päivän varsin tiukkaa skaalaa pitänyt tuomaristo antoi Micille 61,40 virhepistettä, mikä tarkoitti torstai-iltana 21. sijaa.

Ben Simonsén hevosellaan Artemis teki loistavan radan. Valjakko lähti suoritukseensa torstaipäivän toisiksi viimeisenä. Kuumana ja säpäkkänä tammana tunnettu Artemis oli rauhallinen ja malttoi mielensä. Se tosin oli liikutettu torstain aikana yhteensä kolme kertaa ajaen ja ratsastaen ennen varsinaista kilpailusuoritusta.

Suomalaisyleisö pidätti hengitystään. Kuvaajan (allekirjoittaneen) kädet tärisivät ja pulssi lähenteli kolmea sataa valjakon edetessä radalla. Kaikki sujui hyvin ilman suurempia virheitä. Ylivoimaisesti vaikeimmat kohdat – pysähdykset ja käyntiosuus – olivat rauhallisia. Vaikka mikään muu Italiassa ei oikein toimikaan toivotulla tavalla, niin muutamassa minuutissa radan päätyttyä saatiin tietää hieno tulos: 51,40 virhepistettä ja jaettu seitsemäs sija Kanadan Carole Dailley – Sinatra 18 kanssa. Suomalaiset huokasivat helpotuksesta ja tiedottajakin lakkasi tärisemästä.

Huomenna perjantaina loput 37 valjakkoa ajavat kouluosuutensa klo 8.30-16.40 paikallista aikaa (Suomen aikaa siis 9.30-17.40). Sanna Tirkkonen ja Candy Boy starttaavat 9.30 (10.30) ja Arja Mikkonen SG Oberon 14.00 (15.00).

Anna E. Vähäkuopus

2006/mm/210906.txt · Viimeksi muutettu: 2016/07/25 19:42 (ulkoinen muokkaus)