Kilpailualueella (= koko raviradan alue) kaikkien tulee noudattaa terveysviranomaisten antamia hygieniaa koskevia ohjeita. Sairaana ei saa tulla paikalle, ei edes vaikka olisi vain lieviä oireita.
Kanta-Hämeen koronanyrkin 7.5.2021 annetun tiedotteen mukaan keikumme koronan leviämis- ja kiihtymisalueen rajalla, toivomme kaikkien muistavan tautitilanteen leviämisen ehkäisyn omassa käytöksessään, jotta voimme viedä 2021 kisakauden suunnitellusti läpi Kanta-Hämeen alueen paikallisia rajoitustoimia noudattaen.
Muistathan joka tilanteessa riittävät minimi 2 metrin turvavälit – niin varikolla, verryttelyssä, käsihevosissa kun katsomon tiloissakin!!! OMAT MASKIT MUKAAN!
Kilpailupaikan osoite on Oravankatu 26-32, Riihimäki. Aja Oravankadulle vt 3:n ja kt 54:n liittymän Juppala kautta, liittymästä on n. 900m varikon portille.
Varikkoalueelle ei saa ajaa muita kuin hevoskuljetusajoneuvoja. Henkilöautot tulee ajaa katsomorakennuksen pysäköintialueelle, jonka portti sijaitsee 3-kerroksisen tuomaritornin edessä (ei tarvitse jättää radan edessä olevalle levennykselle).
Sijaitsevat raviradan katsomossa. Kisapuffassa voit maksaa vain käteisellä, mieluiten tasarahalla. Jokaisen tulee desinfioida kätensä ennen puffassa asiointi, ja mennessään wc-tiloihin. Käsidesiä löytyy järjestäjän toimesta.
Kilpailukanslia sijaitsee katsomossa tarkkuusradan läheisyydessä, se avataan klo 8.30 ja suljetaan ½ tuntia viimeisen luokan päättymisestä. Kanslian puh. 040 580 8049.
Lähtöön ilmoittautuminen (varmista paikalla olosi jotta tiedämme tilanteen aikataulussa) on tehtävä viimeistään 45 min ennen luokan arvioitua alkamisaikaa kilpailukansliaan. Kilpailijoiden ja groomien tulee samalla esittää kansliassa SRLn voimassa olevat jäsenkorttinsa tai green cardinsa. Kyseessä on kauden avauskilpailu joten kaikkien hevosten rokotukset tarkistetaan kansliassa. Muista tuoda rokotuspaperit nähtäville kansliaan samalla kun varmistat paikalla olosi!
Kuvaamme ja julkaisemme kilpailijoiden suorituskuvia FB:n kuva-albumiin. Jos et halua kuvaasi julkaistavan, ilmoitathan siitä kansliaa.
Hevosten on oltava kilpailualueella suitsitettuna, turvallisesti hallittavissa ja niiden hevosnumeroiden tulee koko ajan olla nähtävillä. Poikkeuksen muodostaa varikkoalue, ja siellä tapahtuva juottaminen tai syöttäminen, joiden aikana hevosilla ei tarvitse olla kuolaimia suussa.
Verryttely tapahtuu raviradan kaviouralla sekä halutessa pehmeällä hiekkapohjaisella ns. kisakentällä 90 x 40 m. Koulukokeesta siirrytään tarkkuuskokeeseen ravirataa pitkin. Ennen tarkkuuskoetta on mahdollista huoltaa hevosta, kilpailijoiden tulee tällöin huomioida kilpailualueen laajuus ja pitkät siirtymät.
Tarkkuusrataan voi tutustua ennen kilpailun alkua sekä suoritusten välissä, ensimmäinen valjakko starttaa tarkkuuteen klo 10.30, tarkkuuden lähtöjärjestys on suuntaa antava. Valjakoilla on ½ tuntia aikaa siirtyä koulukokeesta tarkkuuteen.
Poikkeusolojen vuoksi ruusukkeet ja esinepalkinnot noudetaan luokan viimeisen suorituksen jälkeen puffetin syvennyksestä. Lunastamattomia palkintoja ei lähetetä jälkikäteen.
Kilpailualueen erillinen tupakkapaikka sijaitsee katsomon kadun puolella, sen länsipäässä. Tupakointi katsomotiloissa tai muualla kilpailualueella on kielletty!
Hevosten lantoja varten varikolta löytyy sinisiä saaveja ja erillinen lantalava. Valjastuskatoksissa on roskaämpäreitä joihin kilpailijoiden toivotaan siivoavan omat jälkensä.
Hevosille on saatavissa juomavettä varikon vesipisteestä, joka sijaitsee doping-karsinan vieressä tai ohjastajien suihkukopin seinästä. Myös hevosten suihkuttaminen vesipisteellä on mahdollista. HUOM!! Poikkeusolojen takia edellytämme hanoja käsiteltäessä käytettävän käsineitä!
Mikäli hevosia pidetään raviradan valjastuskatoksissa, ei niitä saa jättää katoksille yksin ilman asianmukaista valvontaa.
Jos hevonen kytketään kiinni valjastuskatosten tai vesikarsinoiden ketjuihin, tapahtuu se aina omalla vastuulla.
Hevosten vieminen keskikentän jalkapallokenttien nurmikolle on kiellettyä.
Hevosten syöttely on sallittua vain verryttelykentän ja varikkoalueen väliin jäävällä nurmikaistaleella, muualla se on kiellettyä. Syöteltäessäkin hevosilla tulee olla kuolaimet suussa!
Kaikkien koirien tulee turvallisuussyistä olla kilpailualueella kytkettyinä.
Tervetuloa kilpailemaan Riihimäelle!