Kansainvälisten eli CAI2*-luokkien hevoset ja kansallisten eli CAN-luokkien hevoset majoitetaan kiinteään talliin (isotalli). Hevoset sijoitetaan siten, että CAN ja CAI2* hevoset ovat eri osissa tallia. CAN ja CAI2* hevoset kulkevat eri ovista talliin. Järjestelyt ilmoitetaan hevosten saapuessa kisapaikalle. CAN -luokkien kilpailijat, avustajat jne. eivät saa oleskella CAI2*-tallialueella.
CAN- ja CAI 2*-luokkien osalta kilpailutalli avataan torstaina 2.8. klo 12.00. Saapuessa aja ylös tallipihalle ja pura kuljetus, sen jälkeen hevosautot siirretään ohjeistuksen mukaan isolle hiekkakentälle leiriin. Rokotustodistukset tarkastetaan kansliassa ilmoittautumisen yhteydessä. CAN ja CAI -kilpailijat säilyttävät vaunuja leirintäalueella tai maneesissa.
Leirintäalueena toimii iso hiekkakenttä. Leirintäalueelle majoittuvat tulee pysäköidä henkilöautot sille osoitetulle parkkipaikalle (ratsastuskoulun parkkipaikka ennen yläpihalle saapumista).
Henkilöautoliikenne on kielletty tallin alueella kisojen aikana.
Koulu- ja tarkkuuskokeen sekä maratonin verryttelyalueena on nurmikenttä ison tallin alapuolella. Odotusalueena on myös nurmialue kiviesteen ja vesiesteen välissä. Pienempi hiekkakenttä on käytettävissä ratsastukseen ja juoksuttamiseen.
Avotulen teko on kielletty ja tupakointi sallittu vain siihen osoitetuilla alueilla. Tupakan natsoja ei saa tumpata kuin tuhkakuppeihin!!!
Karsinat kuivitetaan oljilla. Sunnuntaina lähtiessä karsinat tyhjennetään. Jos haluatte muuta kuin olkikuivitusta, purut omakustanteisia ja purutilaus etukäteen 050-5122 506 niin että osataan tyhjentää oikeat karsinat.
Suihku on Nikkilän urheilukentällä osoitteessa urheilutie 1, 04130 Sipoo. Avaimen suihkuihin saa kansliasta. Avain tule aina palauttaa samaan paikkaan kansliaan. Jokainen huolehtii itse Nikkilään kulkemisesta.
Tallin päivystysnumero: 050-5122 506 (Kaisu Simonsén)
Torstaina 1.8.2019. klo 15.00
Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina kanslia avataan tuntia ennen kisan alkua ja suljetaan tunti
kisan päättymisen jälkeen. Hevosten passit säilytetään kisan ajan kansliassa.
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Buffassa tarjolla päivittäin maukasta ja edullista lounasta ohjelmassa esitetyn aikataulun mukaan.
Liite 1: alueen kartta
Tervetuloa Savijärvelle!
OC / Husaariratsastajat ry.
Seuraa kilpailua myös Facebookissa (@Husaariratsastajat) ja Instagramissa!
#savijarvitopdriving#husaariratsastajat #savijarvigard #sipoo #sibbo