Tove ajaa kolmatta kauttaan parivaljakossa näillä lipizzaoreilla. Kansainvälisissä kisoissa valjakko on menestynyt hyvin. Ennen parivaljakkoon siirtymistä Tove on myös kilpaillut hevosyksiköllä useita vuosia kansainvälisellä tasolla esim MM-kisoissa. SM-kisoissa Tovella on useita sijoituksia. Tämän vuoden tavoite on syyskuussa pidettävät MM-parivaljakkokisat Unkarissa.
Jarmo on aloittanut yksiköllä ja kilpaillut vuodesta 2012 alkaen parilla, kun Jarmon itse kouluttamat hevoset ovat kehittyneet. Tämän vuoden tavoite on kansainvälisellä tasolla ajaa ulkomailla vähintään 5 kilpailua. Huhtikuussa Jarmo lähtee Keski-Eurooppaan kilpailemaan kesäksi. Meriittejä Baltic Cup voitto 2012, Suomenmestaruus kultaa 2013 ja 2014, Pohjoismaiden mestaruus kultaa 2013 ja FEI Ranking Top a Word 2. vuonna 2014.
Leena on ollut lajissa mukana jo monia vuosia, mutta valjakkokuskin paikalla Leena on ollut vasta joitakin vuosia. Ponina Leenalla on messujen oma kummiponi Suomessa syntynyt S.W. Summer's Dream Prince ”Sami”, jonka Leena on itse kouluttanut valjakkoponiksi. Samin meriitit valjakkoajossa SM pronssi 2012, SM hopea 2013. Kouluratsuna Milja Rannan kanssa Laatuponikilpailun askellajichampion 2011, finaalipaikka kouluratsastuksen 6v Championsarjassa 2012 sekä sijoituksia kansallisella tasolla kouluratsastuksessa.
Talvikki Järvinen aloitti kilpailemisen valjakkoajossa vuonna 2006. Ensimmäinen kansainvälinen kilpailu ulkomailla startattiin vuonna 2011. Tämän kauden päätavoite kuskilla on PM-kilpailuissa. Helsinki Horse Fairin näytökseen kuskin kolmesta hevosesta osallistuu 10-vuotias belgialainen puoliveriruuna Fast Freddy van Egenoven “Freddy”. Hevonen on nimensä veroinen, nopea kaikissa käänteissään. Parhaimmillaan hevonen on valjakkoajon maratonosuudella.
Marttilan Maybach eli Maikki on 7-vuotias newforestponi ja ensimmäisen palkinnon kantakirjatamma. 5-vuotiaana se osallistui kahteen valjakkoajokilpailuun voittaen ne molemmat ja se voitti myös Ponibreederskilpailun kouluratsastuksessa. 6-vuotiaana Maikki sijoittui Ponibreederskilpailussa kouluratsastuksessa toiseksi. Valjakkoajossa se kilpaili kansallisella tasolla 5 kertaa, voittaen kolmesti mm. Viron Tartossa. Raisa Takkinen on ajanut kilpaa valjakkoajossa yli 15 vuotta ja omistanut Maikin pikkuvarsasta asti. Tämän vuoden tavoitteena on ajaa Maikin kanssa muutama kansainvälinen startti. Erään tarinan mukaan hevoset joilla on kaksi pyörrettä otsassa ovat tuulen nopeita. Maikilta löytyvät nämä kaksi pyörrettä.
Ben Simonsén on Sipoon Savijärvellä asuva maanviljelijä ja Suomen Ratsastajainliiton hallituksen pitkäaikainen jäsen. Valjakkoajon hän aloitti vuonna 1994, minkä jälkeen hän on kilpaillut menestyksekkäästi kansallisella ja kansainvälisellä tasolla sekä hevosyksiköissä että parivaljakoissa. Simonsén on kilpaillut MM-tasolla sekä yksiköissä että pareissa. Simonsénilla on hevosyksiköissä kaksi SM-kultaa, kolme hopeaa ja yksi pronssi. Parivaljakoissa kultamitaleita on viisi. Kuski on saavuttanut paljon menestystä myös PM-tasolla. Simonsén on ajanut SG Felice 2013 pareissa, mutta siirtyi yksikköön 2014. Benillä ja Felicellä on ollut kotimaan kisoissa hyvijä sijoituksia. Tulevaisuuden suunnitelmissa on, että valjakko nähdään kisaamassa kansainvälisissä kisoissa.
Jouni Heikinheimo on 48-vuotias lahtelainen Ojala-Yhtymä Oy:n myyntijohtaja. Heikinheimo on pitkän linjan hevosurheilija, valjakkoajon hän aloitti vuonna 2008. Suomalaissyntyinen FWB-ruuna El Carillo on Heikinheimojen oma kasvatti, monitoimihevonen, joka ennen valjakkoajouraansa kilpaili niin este-, koulu- kuin kenttäratsastuksessakin. Heikinheimo on kilpaillut sekä El Carillolla että sen nyt jo edesmenneellä emällä Carissima III:lla menestyksekkäästi kansallisella tasolla esteratsastuksessa. Valjakkoajossa Heikinheimo ja El Carillo nousivat nopeasti menestykseen. SM-kilpailuista on tullut kultaa 2010,2011 ja 2012. Kansainvälisissä kisoissa kultaa on tullut kahdesti vuonna 2014 ja muita hyviä sijoituksia. FEI Top Driwer Award -rankingissa Heikinheimo oli 2013 toinen ja 2014 vuonna viides. 2015 päätavoite henkilökohtainen kultamitali PM-kilpailuissa Ruotsissa kesäkuussa. Groomina Heikinheimolla on koulu- ja tarkkuuskokeissa Lea Heikinheimo ja maratonilla eli kestävyyskokeessa Stefan Nyman.
Marko Särmäharju on 46-vuotias kuljetusyrittäjä Sammatista. Ratsastusharrastuksen jälkeen meni useampi vuosi ilman hevosia, mutta kun hevoset palasivat Markon elämään, niin 2000-luvun alussa tuli myös kiinnostus ja innostus valjakkoajoon. Marko oli aikoinaan nähnyt Marko Björsin ratsastavan friisiläisellä, jolloin rodun ylevä ja ryhdikäs olemus teki vaikutuksen. Vuonna 2003 Hollannista saapui friisiläisruuna Coen D.Tästä alkoi Markon ja Coen D:n jo 12 vuotta kestänyt yhteistyö. Markon tallista löytyy lisäksi kaksi nuorta friisiläistä oripoikaa. Marko ja Coen D aloittivat kilpailemisen kotimaassa 2008 ja kansainvälisen kisaamisen CAI3*-luokissa v.2010. Vuonna 2014 Marko ja Coen D osallistuivat yksikkövaljakoiden MM-kisoihin Unkarissa. SM-kultaa on tullut 2009 ja 2014. SM-pronssia tuli 2010.