Sisällysluettelo

Heikinheimo ja Turku voittivat SM-kullat sekä ratkaisevat tarkkuusosuudet

Valjakkoajon SM-kilpailut saatiin sunnuntaina päätökseen Salon Halikossa. Ratkaiseva tarkkuusosakilpailu ajettiin Åminne Areenaksi nimetyllä luonnonkauniilla nurmikentällä, jonka oli ystävällisesti antanut valjakoiden käyttöön Wiurilan kartanon naapuri, Joensuun kartanon Björn Wahlroos. SM-kullat veivät nimiinsä hevosyksiköissä Jouni Heikinheimo ja El Carillo ja poniyksiköissä Charlotta Turku ja It’s Casper.

Suuren urakan Wiurilan mailla tehnyt ratamestari Jyrki Jokela oli suunnitellut hyvät maraton- ja tarkkuusradat, jotka erottelivat jyvät akanoista.

- Kaikki meni oikeastaan käsikirjoituksen mukaan. Lauantain maraton oli rankka ja tarkoituksella rasitus kasvoi loppua kohti. Sunnuntain tarkkuusrata oli tehty helpon näköiseksi ja vaikutti aluetason radalta. Tarkkuuden maksiminopeudet olivat alhaiset, mutta vaikeus tuli siitä, että tehtäviä oli paljon koko ajan ja kaikki portit jotenkin vinossa, vaikka ne oli aseteltu esimerkiksi voltin kaarelle. Ajolinjoja piti hakea toden teolla, kertoi Jokela ratojensa jujuja.

SM-luokan tarkkuusradalla kumiset keilat, joiden päällä oli pallot, oli asetettu vain 20 cm leveämmiksi kuin kunkin valjakon vaunun leveys. Pallot putoilivat keilojen päältä pienimmästäkin hipaisusta.

- Olisin odottanut yhtä virheetöntä tulosta poneissa ja hevosissa odotin nollia Jounilta (Heikinheimo) ja Beniltä (Simonsén), pohti Jokela kisan jälkeen. Heikinheimo vastasi päivän ainoasta virheettömästä suorituksesta – hän ei saanut pudotuksia eikä yliaikaa.

Jouni Heikinheimo ylivoimaiseen voittoon hevosyksiköissä

Hevosyksiköissä Jouni Heikinheimo jatkoi hevosellaan El Carillo loistavaa voittokulkuaan tarkkuusosakilpailussa ottaen samalla ylivoimaisesti hevosyksiköiden SM-kullan. Hopeamitalin sai valjakko Ben Simonsén ja Artemis. Pronssille ajoi viime vuoden mestari Marko Särmäharju ja Coen D.

- Olihan tämä kolme osakoevoittoa ihan unelmasarja. Kisa oli äärimmäisen tiukka, mutta tasaisuus ratkaisi vähän. Kisapaikkana Halikko on erinomaisen hieno ja Åminne Areena mainio tähän hommaan, Heikinheimo kiitteli kisapuitteita.

Yrittäjänä toimiva, pitkän linjan hevosmies ja Simonsénin vuosia tuntenut Heikinheimo innostui valjakkoajosta vuonna 2006, kun hän oli katsomassa valjakkoajon MM-kilpailuja Italiassa Pratoni del Vivarossa. Kansainvälisellä tasolla esteitä kilpaillut, mutta myös koulu- ja kenttäratsastusta kokeillut Heikinheimo lähti satsaamaan valjakkoajoon täydellä teholla muutama vuosi sitten.

Vaunun eteen valjastettiin oma kasvatti, monitoimihevonen El Carillo, jonka jo edesmenneellä emällä Carissimalla Heikinheimo on myös kilpaillut esteillä menestyksekkäästi. El Carillon sisko, niin ikään Heikinheimojen kasvatti ja omistuksessa oleva Caricia kilpailee esteillä Maria Heikkilän ratsastamana. Satsaus valjakkoajoon kannatti, sillä Heikinheimo edusti Suomea valjakkoajon MM-kilpailuissa, jotka ajettiin jälleen Pratoni del Vivarossa Italiassa kolme viikkoa sitten.

- Yritän pysyä nöyränä, mutta helppoahan tämä on, kun on kahden perheen (oman ja maratongroomi Stefan Nymanin) täysi tuki takana, hieno hevonen, hyvät valmentajat (Andreas Hesse ja Tomas Eriksson) ja apuna valjakkoa ajavat ystävät (Sanna Tirkkonen ja Ben Simonsén), niin ei voisi paremmat lähtökohdat olla, Heikinheimo kiitteli vuolaasti tukijoukkojaan.

Heikinheimo suosittelee lajia lämpimästi hyväksi vaihtoehdoksi niille, jotka ovat esimerkiksi pitkään kolunneet läpi ratsastuskisakenttiä.
- Kustannuksia ei pidä pelätä, koska loppujen lopuksi pienelläkin budjetilla pääsee alkuun. Laji tarjoaa haastetta ja täällä on myös hyvä ilmapiiri, analysoi Heikinheimo.

Heikinheimolla on selkeät tavoitteet valjakon tulevaisuuden suhteen.

- SM-kisa oli loistava päätös tälle kaudelle. Talvella jatkamme kovaa treeniä, ensi kaudella tähtäimessä ovat Norjassa ajettavat PM-kisat, pari kovaa kansainvälistä kisaa Keski-Euroopassa ja vuonna 2012 MM-kisat.

Charlotta Turku ja It’s Casper ponien jännittävän kisan voittoon

Ponien kultamitalin vei tänä vuonna vähemmän kilparadoilla nähty Charlotta Turku kasvattamallaan ja omistamallaan ponilla It’s Casper. Siviilissä kuski työskentelee IT- ja mobiilikäytettävyyskonsulttina.

Voittovaljakko oli koulu- ja tarkkuusosakilpailujen jälkeen toisella sijalla edellään Hannu Kalalahti ja Hessin Vihtori. Erittäin tiukassa kisassa Turku otti tarkkuusradalla yhden pallon pudotuksen ja sai näin kolme virhepistettä, kun Kalalahti kippasi kolme palloa keilojen päältä. Loppupelissä SM-kullan voittaneen Turun ja hopealle ajaneen Kalalahden ero oli vain 2,56 virhepistettä. Pronssimitalin saivat Tove-Maria Holmasto ja Lupsun Pimu.

- Oli kiva ajaa tarkkuutta ja poni oli radalla innoissaan. Sarjalla yritin ottaa raviin, jolloin tuli yksi pallon pudotus. Oli jännä seurata viimeisenä tarkkuusradalle lähteneen Hannun (Kalalahti) suoritusta, koska meillä oli äärimmäisen pieni ero tuloksissa, Turku pohti tarkkuusradan kulkua.

Turku on kilpaillut myös It’s Casperin täysveljellä It’s Calvinilla ja ponit esiintyivät tällä kaudella myös parivaljakkona Fredrik von Schantzin ajamana. It’s Calvinin terveysongelmien vuoksi parivaljakkoa ei kuitenkaan todennäköisesti valitettavasti nähdä jatkossa kilparadoilla.

- It’s Casper on loistava kilpakumppani, koska se on kokenut eikä tee virheitä. Casper on kisannut kansainvälisellä tasolla, mutta sinne se ei enää oikein riitä. Se on parivaljakossa hyvä, mutta minulta puuttuu sille pari, kun Calvin ei ole kunnossa. Aion jatkossa tähdätä hevosluokkiin, Turku pohti tulevaisuudennäkymiään.

Teksti: Anna E. Vähäkuopus
Valjakkoajojaoston tiedottaja / SRL