Ben neljäs maratonilla

Ben Simonsén, Kidi ja Artemis MM-kisojen vesiesteellä Ben Simonsén sijoittui neljänneksi parivaljakoiden MM-kilpailujen maratonilla Puolassa. Hyvin ajettu maraton nosti hänet koulukoeen 51. sijalta kokonaiskilpailun 23:ksi ennen huomenna ajettavaa tarkkuutta. Maratonin voitti Saksan Klaus Tebbe, toiseksi sijoittui Tebben maanmies Rudolf Huber ja kolmanneksi Alankomaiden Harrie Verstappen.

”Totta kai olen tyytyväinen tulokseen. Paljon parempaan en olisi pystynyt oikeastaan edes sekunneissa, yhden esteen pientä virhettä lukuun ottamatta. Tulos on erittäin positiivinen ja yli odotusten. Hevoset toimivat hyvin yhteen, eivätkä ne olisi voineet toimia paremmin.”

Alun perin Simonsénin oli tarkoitus käyttää maratonilla varahevosta Lili. Alkuperäisten sääntöjen mukaan kilpailussa käytettävillä hevosilla oli oltava vaadittavat kvaalitulokset viimeiseen ja lopulliseen ilmoittautumispäivään mennessä, joka tässä tapauksessa olisi ollut 20.8. Heinäkuun alussa voimaan astuneen sääntömuutoksen mukaan kvaalitulokset on oltava jo silloin, kun valjakot nimetään alustavasti kilpailuun. Tästä syystä valjakoilla oli nyt kuukausi vähemmän aikaa hankkia tulokset.

”Lili, joka on ollut varahevonen, on varmempi, osaa väistää tolppia ja työntää Artemista tarvittaessa sivuun. Kidillä on ajettu vain kaksi maratonia viimeisen kahden vuoden aikana, joten olin vähän epävarma sen suhteen. En tiennyt, kestääkö sen pää vai ei. Se oli kuitenkin urhea ja hyvä ja teki työnsä niin täydellisesti kuin pystyi”, Simonsén ylisti hevostaan.

Kilpailut päättyvät sunnuntaina 2.9., jolloin ajetaan ratkaiseva tarkuusosakilpailu klo 10 alkaen (paikallista aikaa).

Tulokset Parivaljakoiden MM-kilpailut, Warka, Puola

Maraton 1) Klaus Tebbe GER 81,62 2) Rudolf Huber GER 83,83 3) Harrie Verstappen NED 84,99 4) Ben Simonsén FIN 84,99 5) Vilmos Lazar HUN 89,5 6) Axel Olin SWE 90,01 7) Mathias Henkes LUX 90,46 8) Karoly Hodi HUN 90,94 9) Beat Schenk SUI 91,75 10) Gerard Leijten AHO 91,93

Tilanne kahden osakokeen (koulu ja maraton) jälkeen, kilpailussa mukana 55 valjakkoa
1) Sebastian Warneck / Wallegro, Condor GER 134,54 2) Karoly Hodi / Laska, Valter, Favory Baro HUN 136,25 3) Klaus Tebbe / Dahlia, Dunja GER 137,04 4) Harrie Verstappen / Tsambikos, Olivier, Roelanda Petronella NED 137,85 5) Vilmos Lazar / Napoly, Neapolitano HUN 138,4 6) Georg Moser / Celina, Coletto, Shining Star AUT 139,1 7) Ben Gosschalk / Kingstone, Wonder-Master, Mike NED 140,45 8) Mieke van Tergouw / Talos, Urano, Ricardo-A NED 142,15 9) Beat Schenk / Ganthan’s Esprit, Lancina, Warlok SUI 142,69 10) Jacek Kozłowski / Luban, Dziekan, Mefisto POL 143 … 23) Ben Simonsén / Kidi, Artemis FIN 154,55

Joukkuekilpailu
1) Saksa 260,28 2) Alankomaat 267,17 3) Unkari 274,65

AEV